Hyvää alkanutta partiosyksyä!

Suomen Partiolaiset, eli myös Maahiset, noudattavat valtioneuvoston tuoreimpia ohjeita ja seuraamme niitä aktiivisesti. Ohjeistusta päivitetään tarpeen mukaan ja myös partion osalta on hyvä seurata ja noudattaa THL:n ohjeistuksia. Lämpimästi tervetuloa jälleen partioon!

Kokoukset järjestetään vallitsevan tilanteen takia ulkona. Näin ollen jokaiseen kokoukseen tulee pukeutua sääolojen mukaisesti. Päähine, juomapullo ja istuinalusta ovat myös hyvä idea napata mukaan. Partio-ohjelmaa kyetään järjestämään monipuolisesti myös ulkona. Lähikontaktia vaativia aktiviteetteja ei kuitenkaan nyt toteuteta. Ryhmänjohtajat ilmoittavat, jos kokous halutaan poikkeuksellisesti järjestää sisällä. Siivoamme sisätilat aina käytön jälkeen.

Kummallakaan partiokolollamme ei ole käsienpesumahdollisuutta, mutta käsidesiä tarjotaan aina kokouksen aluksi ja lopuksi. Partiotoimintaan voi osallistua ainoastaan täysin terveenä ja tämä koskee myös johtajia. Tarvittaessa johtaja voi käännyttää oirehtivan partiolaisen takaisin kohti kotia oltuaan yhteydessä huoltajaan. 

Nautitaan partiosta ja partiokaverien seurasta. Vaikka moni asia on muuttunut, on suurin osa asioista tuttuja: yhdessä tekeminen, hauskanpito sekä uuden oppiminen ja kokeminen.

Iloista syksyn alkua toivottaen,
Lippukunnanjohtaja Elina Jalo sekä muut Maahisten johtajat