Hallitus 2022

Maahisten hallitus valitaan aina marras-joulukuussa lippukunnan virallisessa syyskokouksessa vuodeksi eteenpäin. Sen tehtävänä on mm. vastata lippukunnan talouden ja omaisuuden hoidosta. Hallituksen kokouksia on noin kerran kuussa.

Vuonna 2022 Maahisten hallitukseen kokoonpanoon kuuluu 8 jäsentä ja sihteeri. Hallituksen puheenjohtajana toimii lippukunnanjohtaja Elina Jalo, varapuheenjohtajana Elina Saarikoski ja johtonelikon täydentävät pestijohtaja Terho Tammi ja ohjelmajohtaja Jesse Nowak.

Alta löytyy kaikkien vuoden 2022 hallituslaisten lyhyet esittelyt:

Elina Jalo, lippukunnanjohtaja

Kuka olet?
Moi! Oon Elina, toukokuussa 24-vuotias toisen vuoden optometristiopiskelija. Oon ollut partiolainen vuodesta 2006, ryhmänjohtaja vuodesta 2013 sekä nyt päälle kaksi vuotta Maahisten lippukunnanjohtaja. Partion lisäksi soitan bändissä ja teen milloin mitäkin!

Mikä on roolisi hallituksessa?
Lippukunnanjohtaja on hallituksen puheenjohtaja, joka tarkoittaa mm. hallituksen kutsumista koolle ja kokousten esityslistojen tekemistä. Tänä vuonna mulla on ihan oma apulaiseni ja lippukunnanjohtajan apulaisena toimii kaimani Elina. <3 Maahisia johtaa siis Elinat!!

Mikä oli paras juttu viime (partio)vuodessa?
Loppukesän vaellus, jolla suoritimme Karhunhammas-kaukoretkimerkkiä.
Myös uuden sudenpentulauman johtaminen on ollut todella hauskaa!

Mitä odotat alkavalta vuodelta?
Odotan hauskoja projekteja, kuten vaelluksia ja Kajoa, jossa päästään
oikeasti näkemään toisiamme!

Bonus: mikä on go-to retkiherkkusi?
Ei pussipastan voittanutta


Kuvassa Elina rakentaa Maahisten tulevaisuutta vuonna
2007 Voi Pojat! -leirillä.


Elina Saarikoski, lippukunnanjohtajan apulainen

Kuka olet?

Olen meidän hallituksen toinen Elina, tuttavallisemmin Vihis. Opiskelen ensimmäistä vuotta filosofiaa Helsingin yliopistossa ja täytän tänä vuonna 20. Olen ollut Maahisissa vuodesta 2011 ja johtajana vuodesta 2017, joista viimeiset päälle kolme vuotta hallituksessa. Partion lisäksi harrastan liikuntaa ja käsitöitä (neuloosini on kriittisessä vaiheessa) sekä valmennan jalkapalloa.

Mikä on roolisi hallituksessa?

Olen lippukunnanjohtajan apulainen, eli johdan toisen Elinan kanssa yhdessä lippukuntaa!

Mikä oli paras juttu viime (partio)vuodessa? 

Mun vuodessa tapahtui paljonkin elämänmuutoksia ja muun muassa opiskelujen aloittamista, mikä oli kivaa! Kunniamaininta menee kahdelle etäluennoilla neulomalleni villapaidalle. Partiossa parhaiten on jäänyt mieleen ainakin finnjamboree Kajon suunnitteleminen ja alueen ROK-kurssilla kouluttaminen.

Entä mitä odotat tulevalta vuodelta?

Kajo on tottakai koko partiovuoden huipennus, toivottavasti se saadaan järjestettyä suunnitelmien mukaan! Mun pesti Kajolla on arvokymppi Elämä-laaksossa, ja oon siitä tosi innoissani! Toivon ja odotan myös sitä, että pääsisi vihdoin lähiopetukseen ja muutenkin normaalimpaan elämään takaisin.

Bonus: mikä on go-to retkiherkkusi?

Taloussuklaa iskee eri tavalla retkiolosuhteissa, eteenkin jos on kylmä. Toiseksi klassikoksi on muodostunut Funlightin mojitonmakuinen mehu, josta kukaan muu ei vaikuta pitävän 🙁

Kuvassa lauletaan nuotiolauluja Raunsii 2011 -leirillä (Mikko J:n kuva).


Jesse Nowak, ohjelmajohtaja

Kuka olet?

Olen Jesse, 22-vuotias metsätieteiden opiskelija Helsingin yliopistossa.

Mikä on roolisi hallituksessa?

Toimin lippukunnan ohjelmajohtajana ja vastaan lippukunnan kasvatustoiminnan toteuttamisesta.

Mikä oli paras juttu viime (partio)vuodessa?

Parasta partiossa viime vuonna oli päästä oman lauman kanssa heidän ensimmäisellä kämppäretkelle. 

Entä mitä odotat tulevalta vuodelta?

Odotan vakaampaa arkea, ettei koko ajan tarvitse seurata, mitä uusia rajoituksia tulee.

Bonus: mikä on go-to retkiherkkusi?

Suklaabanaanit.

Kuva vuoden 2015 joulujuhlasta.


Terho Tammi, pestijohtaja

Kuka olet?

Oon Terho 26 vuotta. Oon ollut partiossa reilut 15 vuotta, ja johtajanakin oon ollut vuodesta 2009. Hallituksessa oon johtajaurani aikana ollut nyt reilut 6 vuotta, muutenkin on tullut tehtyä kaikenlaista pestiä vuosien varrella aina ryhmänjohtamisesta kämppäisännyyteen. Hallituspestin lisäksi johdan tällä hetkellä sudenpentulaumaa ja toimin vaeltajien (18-22 -vuotiaat) ikäkausivastaavana.

Mikä on roolisi hallituksessa?

Oon nyt kolmatta vuotta lippukunnan “johtokolmikossa” pestijohtajana, eli vastaan ennen kaikkea johtajiston kouluttautumisesta ja yleisestä hyvinvoinnista.

Mikä oli paras juttu viime (partio)vuodessa?

Viime vuonna erityisen kivaa oli valmistua (vihdoin) ammattikorkeakoulusta, partiossa viime vuonna parasta oli karhunhammasvaellus Susitaipaleella elokuussa. Myös uuden sudarilauman ottaminen syksyllä johdettavaksi oli kivaa!

Entä mitä odotat tulevalta vuodelta?

Odotan ennen kaikkea kokonaisuudessaan vähän normaalimpaa partiovuotta kuin mitä pari edellistä vuotta on olleet. Ootan myös ylipäätään kaikkia retkiä, leirejä ja vaelluksia mitä vuosi tuo tullessaan, ne on yleensä aina kivoja!

Bonus: mikä on go-to retkiherkkusi?

Turkinpippurit (niin mustat kuin myös hedelmät), myös Fazerin sininen suklaa on lähes aina jees.

Terho esittelee luomustaan vuoden 2007 Voi Pojat! -leirillä.


Lotta Jääskö, hallituksen jäsen

Kuka olet?

Lotta tai Lode, 21-vuotias opiskelija. Isona musta tulee bioanalyytikko (eli ihminen jonka voit tavata esim terveyskeskuksen labrassa ottamassa näytteitä, ja analysoimassa niitä sen jälkeen).

Mikä on roolisi hallituksessa?

Oon Ilmarin kanssa tilavastaava, ja mun vastuulle kuuluu erityisesti kämppään ja Suutarilan nuorisotaloon liittyvät asiat, ja yhdessä hoidetaan esimerkiksi uuden kolotilan etsimistä Muoniksen tilalle.

Mikä oli paras juttu viime (partio)vuodessa?

Mitähän sitä tuli viime vuonna tehtyä…

Entä mitä odotat tulevalta vuodelta?

Tältä vuodelta odotan eniten paluuta mahdollisimman normaaliin partioarkeen, jatkuvat koronarajoitukset alkavat kyllästyttämään.

Bonus: mikä on go-to retkiherkkusi?

Go-to herkku on yleensä Tupla ja hedelmäkarkkeja, suklaata söisin mieluiten, mutta talvella se on liian kovaa syötäväksi ja kesällä sulaa ikävästi.

Lotan ensiesiintyminen Roihulla 2016. Kuva Jesse Nowak.


Jenni Malila, sihteeri

Kuka olet?

Olen Jenni M. Päivisin teen töitä pankin IT-puolella ja iltaisin pyöritän viisihenkisen perheen arkea. Maahisiin liityin jo 90-luvun alussa.

Mikä on roolisi hallituksessa?

Olen hallituksessa sihteerinä, aika monetta kautta. Eli kirjoitan kokouksissa pöytäkirjaan muistiin, mitä hallitus kulloinkin keskustelee ja päättää. 

Mikä oli paras juttu viime (partio)vuodessa?

Pääsin tyttäreni lauman retkelle apukäsiksi. Oli kiva käydä Maahisten kämpällä pitkän tauon jälkeen. 

Entä mitä odotat tulevalta vuodelta?

Tulevalle vuodelle ei ole vielä tarkkoja suunnitelmia. Päivä kerrallaan.

Bonus: mikä on go-to retkiherkkusi?

Retkiherkkujen kanssa käy usein niin nolosti, että unohdan syödä niitä kaiken kivan lomassa. Eli kannan rinkassa usein suklaata ja salmiakkia, jotka löytyy purkaessa vasta kotona.

Kuvassa Jenni (oik., kuvassa myös Hanna) ÄlytäHavua-retkellä vuonna 2005.


Ilmari Niemi, hallituksen jäsen

Kuka olet?

Tervehdykset, oon Ilmari ja olen 16-vuotias lukiolainen ja partiota olen harrastanut noin 9 vuotta. 

Mikä on roolisi hallituksessa?

Hallituksessa toimin Lotan kanssa tilavastaavana, tiloista mun vastuulle kuuluvat Jousiksen kolo ja kalusto, yhdessä hoidetaan Muoniksen asioita, esimerkiksi uuden kolotilan etsimistä sen tilalle.

Mikä oli paras juttu viime (partio)vuodessa?

Viime partiovuoden paras juttu oli mun mielestä kesäleiri Metsänpeitto, oli kiva päästä leirille pitkästä aikaa ja leirillä oli muutenkin kivaa ohjelmaa ja hyvää seuraa.

Entä mitä odotat tulevalta vuodelta?

Tulevalta vuodelta odotan partion osalta Kajoa eniten, odotan myös ylipäätään kesälomaa aika innolla. 

Bonus: mikä on go-to retkiherkkusi?

Meikä mutterin go-to retkiherkku on todennäkösesti Pandan lakupalat, koska ne on aikas maukkaita ja sen pussin saa suljettua. 

Kuvassa Ilmari vuonna 2014 sudenpentujen K-Taito -retkellä (kuva Mikko Jalo).


Sofia Saarikoski, hallituksen jäsen

Kuka olet?

Moi! Mä oon Sofia. Oon 15-vuotias ja käyn yhdeksättä luokkaa. Oon ollu Maahisissa reilu 8 vuotta. 

Mikä on roolisi hallituksessa?

Vastaan Camillan kanssa viestinnästä ja hoidan erityisesti sisäistä viestintää. Välitän siis kaikenlaista infoa lippukunnan sisällä.

Mikä oli paras juttu viime (partio)vuodessa? 

Viime partiovuodessa parasta oli johtajaksi siirtyminen ja oman ryhmän johtaminen. Myös kesäleiri Metsänpeitto oli tosi hauska!

Entä mitä odotat tulevalta vuodelta?

Seuraavalta vuodelta odotan partion osalta eniten kesän finnjamboree Kajoa ja kaikkia muita retkiä ja uusia projekteja.

Bonus: mikä on go-to retkiherkkusi?

Otan mieluiten irtokarkkeja, niin voin valita vähän fiiliksen mukaan.

Sofia myhäilee viekkaasti maalailtuaan sormiväreillä Lompolo 2014 -leirillä (kuva Mikko Jalo).


Camilla Silander, hallituksen jäsen

Kuka olet?

Camilla Silander, 16, lukiolainen. Partiossa olen ollut vuodesta 2012.

Mikä on roolisi hallituksessa?

Vastaan viestinnästä Sofian kanssa. Itse tarkemmin enimmäkseen ulkoisesta viestinnästä.

Mikä oli paras juttu viime (partio)vuodessa? 

Viime partiovuodessa parasta oli vähän kaikki. En koe sen olleen mitenkään erityinen, vaikka olikin koronajuttuja. Kokouksen vetäminen tarpojaryhmälle oli kivaa, Metsänpeitto oli hauska leiri, pidin johtajien ohjelmasta ym.

Entä mitä odotat tulevalta vuodelta?

Kajoa ja ihan tavallista arkea:)

Bonus: mikä on go-to retkiherkkusi?

En yleensä ota mitään mukaan retkille, koska en jaksa mennä kauppaan ostamaan mitään. Ois kyllä aika kova, jos jaksais ennen retkee leipoo jotain mokkapaloja ja ottaa osan mukaan.

Camilla vastaanottaa kupillisen höyryävää hernekeittoa Norjan-matkalla Lompolo-leirillä 2014 (kuva Mikko Jalo).


Lopuksi vielä hieman tuoreemmat kuvat kaikista!