Lippukuntalehti Maahinen
Maahinen ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehden päätoimittajana toimii Mikko Jalo. Toimitukseen kuuluvat Reetta Grönlund, Sini ja Suvi Koivula, Jenni Malila, Eeva Riivari, Riikka Helminen ja Otto Snellman. He kirjoittelevat juttuja ja haastattelevat lippukuntalaisia.
Maahisen historia ulottuu pitkälle 1970-luvulle. Lehti on ilmestynyt vaihtelevalla menestyksellä vuosien saatossa. Aikoinaan lehti postitettiin koteihin ja lähiseudun yritykset saivat ostaa mainostilaa Maahisen sivuilta. Muutoin lehti on kautta aikain pyrkinyt tiedottamaan tulevista ja menneistä tapahtumista sekä antamaan partioaiheisia vinkkejä lukijoilleen.
Lehdet netissä
Uusin Maahinen 4/11 julkaistiin joulukuussa 2011 ja jatkossa uudet numerot voi lukea verkossa Issuu-palvelun kautta.
Tätä vanhemmat numerot pääsee lukemaan pdf:nä tiedostopankista. (Klikkaamalla kuvaa lehdestä voit ladata koneellesi suoraan lehden.)
Mainetta ja kunniaa
Maahinen voitti kolmatta kertaa Pääkaupunkiseudun Partiolaisten järjestämän lehtikilpailun helmikuussa 2010! Muutama vuosi aikaisemmin lehti on saanut samaisessa kilpailussa kunniamaininnan parhaasta pääkirjoituksesta.
Lehteä on kiitelty hyvästä sisällöstä. Parhaillaan toimitus ja erityisesti taittaja suunnittelevat uutta ilmettä lehdelle.